Autumn leaves start to fall

Minä ja moni muu ympärilläni tuntuu olevan tiedostavuuden kurimuksessa. Ollaan mielettömän huolissaan milloin mistäkin yhteiskunnallisesta tai maapallon tulevaisuutta koskevasta asiasta. On jopa tietynlainen velvollisuus tiedostaa ja ahdistua, koska tiedämme, ja ne muut ei.

Pidän hyvänä asiana, että asioista huolehditaan, ja että niihin pyritään vaikuttamaan. Mielestäni on hyvin terveen inhimillistä olla huolissaan muustakin kuin omista henkilökohtaisista asioista.

Luulen, että aika moni meistä maailmantuskaa potevista haaveilee siitä, ettei tarvitsisi olla jatkuvasti ahdistunut tuollaisista asioista. Omista ajatuksista ja muiden puheista päätellen olemme lopen kyllästyneitä tähän, ja tuntuu, että tietynlaisena ihannehenkilönä pidettäisiin ihmistä, joka pystyisi elämään vailla murhetta äärioikeiston noususta tai napajäätiköistä. Koska tiedämme myös sen, että ahdistuminen ei ainakaan auta vähääkään.

Joskus synkän teini-iän syövereissä etsin valtavasti sellaista ihannehenkilöä, johon samaistua. Koin valtavaa syyllisyyttä siitä, että olen jotenkin väärin. En kuitenkaan koskaan löytänyt ihmistä, jonka tapa olla maailmassa tuntuisi täydelliseltä, ja toisaalta tajusin, että en minä taida sillä tavalla muuttua paremmaksi ihmiseksi, että päätän taikaiskusta muuttaa suhtautumisen maailmaan. Joten se ihanteellisen olemisen tavan metsästäminen jäi.

Eilen näin jonkun uutisotsikon Saana Parviaisesta. Tajusin, että ainakin oman käsitykseni mukaan juuri hänen kaltaiset henkilöt elävät ilman maailmantuskaa. Voi olla, että olen ihan väärässä, ja voi olla, että heillä on murheita paljon enemmän kuin minulla, mutta jotakin mahtavaa siinä on, että elämä pyörii silikonien hankkimisen ja nollajulkkisten edustusbileiden tasolla. Ehkä bb-julkkikset sun muut elävät valtavien menestyspaineiden ja itsetunto-ongelmien kanssa, mutta jos tuossa turhien julkkisten suuressa laumassa on yksikin, jolla ei ole huolta huomisesta, vaan mielessä on ainoastaan taksimatka Fox-kanavan avajaisbileisiin ilmaiselle skumpalle, niin on siinä jotakin sellaista kepeyttä, josta haluaisin hyppysellisen. Henna Kalinainen, olet Suomen dalai lama.