Olen tässä ollut opetushommissa ja muunmuassa säestänyt nykytanssitunteja.
Tänään tuli sellainen kummallinen flow-kokemus. Olin säestänyt yksinäni rumpusetillä eilisaamusta asti tanssiryhmiä, ja olimme tekemässä neljännelle peräkkäiselle ryhmälle samoja harjoituksia. Olin siinä hieman jo itsekseni kerennyt kyllästyä ja potea ideavajetta, kun yhtäkkiä tapahtui jotakin kummallista, ja olo oli kuin kesälaitumelle päästetyllä hevosella! Soittelin todella fiiliksissä ja sellaisia hurlumhei-juttuja, että en muista vuosiin tehneeni rumpusetillä vastaavanlaista vapautunutta myllytystä (kun olen siis viime aikoina soitellut yhtyeissä ja ns. musan ehdoilla). Oli aivan superhienoa, ja tanssijatkin näyttivät pääsevän aivan uusiin svääreihin.
No, kiinnostavaa tässä oli se, että kun sain vapautuneen tunnelman päälle, niin uskalsin yhtäkkiä tehdä hurjia asioita ja ottaa aivan kahjoja riskejä. Ideanani oli siis se, että pidin jaloilla jonkinlaisen rytmikuvion muuttumattomana, jotta tanssijat hahmottaisivat peruspulssin, jonka päälle sitten käsillä tein milloin mitäkin. En ole vuosikausiin enää jaksanut miettiä tai opetella polyrytmisiä asioita, mutta nyt selkärangasta puski ties mitä takaumia ja soitin kaikenlaisia kummia rytmejä päällekäin, ja koska olin kerennyt unohtaa sen teoreettisen ajattelutyön, joiden kautta polyrytmejä aikoinani harjoittelin, niin fraaseissa oli aivan erilainen svengi ja musiikillisuus.
Lopulta kävi niin, että soitin paljon enemmän virheitä ja päästin suustani paljon enemmän kirosanoja kuin aiemmilla tunneilla yhteensä, mutta soitin myös moninkertaisesti paremmalla energialla ja sain aivan varmasti välitettyä tanssijoille moninkertaisen määrän virikkeitä verrattuna aiempaan.
Ja joo, tässä ei nyt siis ollut mitään sen suurempaa oivallusta kuin se, että flow-tila on hieno tila ja taidetta tehtäessä on hienoa päästä edes aika ajoin tiedostavuuden ja ajattelun ohi. Oli aivan mahtavaa soittaa ihastuttavaa instrumenttiani!
(Toinen pieni hämmästyksen aihe oli se, että minulle maksettiin sen tekemisestä. On tämä vaan kerrassaan kummallinen työ.)
---------
Eilen muuan kaverini esitti minulle jotakin koulutyötä varten kysymyksen "Mitä on improvisaatio?".
En ole tosiaan aivan kauheasti nyt viime vuosina pohtinut ja teoretisoinut, niin oli hyvin mielenkiintoista lähteä pohtimaan aihetta, jota olen pitänyt aika nuoresta asti jonkinlaisena vahvuusalueenani.
Oivallukseni oli se, että omassa tekemisessäni ei ole olemassa sellaista hetkeä, etten improvisoisi. Ja toisaalta en myöskään ihan ymmärrä sitä, että ihan vaan improillaan. Jäsennän soittamista tai esittämistä ylipäätään aina siten, että on olemassa tietyt raamit ja sovitut asiat, ja loppu on sitten sitä improvisaatiota. Ja mielestäni ne raamit on olemassa ihan aina.
Jotakin tarkkaan sovitettua biisiä soittaessa sovitut asiat ovat tietenkin aivan toisenlaiset kuin vaikkapa ylempänä mainitsemassani tilanteessa, jossa tehtävänäni oli lähinnä luoda tanssijoille pulssia ja tunnelmaa. Joskus on sovittu tarkkaan vaikkapa rakennetta ja rytmiikkaa ja mitä milloinkin, ja joskus taas raameina on vain se tilanne, eli ihmiset, jotka paikalla ovat. Ja kaikki muu on improvisaatiota, eli joskus on mahdollista luoda siinä hetkessä hyvinkin paljon, ja joskus improvisaatio rajoittuu pieneen saundilla leikkimiseen tai klikkiä vastaan vääntämiseen, mutta joka tapauksessa se on aina läsnä.
Ja tähän liittyy ehkä sellainen asia, minkä vuoksi moni taiteentekijä tuntuu usein olevan aika lukossa. Eli improvisaatio koetaan jonakin sellaisena ekstra-asiana, jota on kiva tehdä ja hyvä harjoitella. Että muusikot menevät välillä jonnekin vähän hassuttelemaan ja soittamaan freetä, tai että vaihtoehtotaiteilijat menevät kontakti-impron nimissä lähentelemään toisiaan luvan kanssa. Improvisaatiosta tehdään tällä tavalla jonkinlainen erillinen ja irrallinen osa-alue, eikä se pysy luontaisena osana aivan kaikkea tekemistä, mitä sen mielestäni siis kuuluisi olla.
Voi olla, että nimitys "improvisaatio" on hieman harhaanjohtava, mutta joka tapauksessa se on ainakin minun tekemisessäni aina läsnä, ja se tarkoittaa kaikkea sitä, mitä saan siinä hetkessä ja vallitsevissa olosuhteissa itse valita.
Tänään tuli sellainen kummallinen flow-kokemus. Olin säestänyt yksinäni rumpusetillä eilisaamusta asti tanssiryhmiä, ja olimme tekemässä neljännelle peräkkäiselle ryhmälle samoja harjoituksia. Olin siinä hieman jo itsekseni kerennyt kyllästyä ja potea ideavajetta, kun yhtäkkiä tapahtui jotakin kummallista, ja olo oli kuin kesälaitumelle päästetyllä hevosella! Soittelin todella fiiliksissä ja sellaisia hurlumhei-juttuja, että en muista vuosiin tehneeni rumpusetillä vastaavanlaista vapautunutta myllytystä (kun olen siis viime aikoina soitellut yhtyeissä ja ns. musan ehdoilla). Oli aivan superhienoa, ja tanssijatkin näyttivät pääsevän aivan uusiin svääreihin.
No, kiinnostavaa tässä oli se, että kun sain vapautuneen tunnelman päälle, niin uskalsin yhtäkkiä tehdä hurjia asioita ja ottaa aivan kahjoja riskejä. Ideanani oli siis se, että pidin jaloilla jonkinlaisen rytmikuvion muuttumattomana, jotta tanssijat hahmottaisivat peruspulssin, jonka päälle sitten käsillä tein milloin mitäkin. En ole vuosikausiin enää jaksanut miettiä tai opetella polyrytmisiä asioita, mutta nyt selkärangasta puski ties mitä takaumia ja soitin kaikenlaisia kummia rytmejä päällekäin, ja koska olin kerennyt unohtaa sen teoreettisen ajattelutyön, joiden kautta polyrytmejä aikoinani harjoittelin, niin fraaseissa oli aivan erilainen svengi ja musiikillisuus.
Lopulta kävi niin, että soitin paljon enemmän virheitä ja päästin suustani paljon enemmän kirosanoja kuin aiemmilla tunneilla yhteensä, mutta soitin myös moninkertaisesti paremmalla energialla ja sain aivan varmasti välitettyä tanssijoille moninkertaisen määrän virikkeitä verrattuna aiempaan.
Ja joo, tässä ei nyt siis ollut mitään sen suurempaa oivallusta kuin se, että flow-tila on hieno tila ja taidetta tehtäessä on hienoa päästä edes aika ajoin tiedostavuuden ja ajattelun ohi. Oli aivan mahtavaa soittaa ihastuttavaa instrumenttiani!
(Toinen pieni hämmästyksen aihe oli se, että minulle maksettiin sen tekemisestä. On tämä vaan kerrassaan kummallinen työ.)
---------
Eilen muuan kaverini esitti minulle jotakin koulutyötä varten kysymyksen "Mitä on improvisaatio?".
En ole tosiaan aivan kauheasti nyt viime vuosina pohtinut ja teoretisoinut, niin oli hyvin mielenkiintoista lähteä pohtimaan aihetta, jota olen pitänyt aika nuoresta asti jonkinlaisena vahvuusalueenani.
Oivallukseni oli se, että omassa tekemisessäni ei ole olemassa sellaista hetkeä, etten improvisoisi. Ja toisaalta en myöskään ihan ymmärrä sitä, että ihan vaan improillaan. Jäsennän soittamista tai esittämistä ylipäätään aina siten, että on olemassa tietyt raamit ja sovitut asiat, ja loppu on sitten sitä improvisaatiota. Ja mielestäni ne raamit on olemassa ihan aina.
Jotakin tarkkaan sovitettua biisiä soittaessa sovitut asiat ovat tietenkin aivan toisenlaiset kuin vaikkapa ylempänä mainitsemassani tilanteessa, jossa tehtävänäni oli lähinnä luoda tanssijoille pulssia ja tunnelmaa. Joskus on sovittu tarkkaan vaikkapa rakennetta ja rytmiikkaa ja mitä milloinkin, ja joskus taas raameina on vain se tilanne, eli ihmiset, jotka paikalla ovat. Ja kaikki muu on improvisaatiota, eli joskus on mahdollista luoda siinä hetkessä hyvinkin paljon, ja joskus improvisaatio rajoittuu pieneen saundilla leikkimiseen tai klikkiä vastaan vääntämiseen, mutta joka tapauksessa se on aina läsnä.
Ja tähän liittyy ehkä sellainen asia, minkä vuoksi moni taiteentekijä tuntuu usein olevan aika lukossa. Eli improvisaatio koetaan jonakin sellaisena ekstra-asiana, jota on kiva tehdä ja hyvä harjoitella. Että muusikot menevät välillä jonnekin vähän hassuttelemaan ja soittamaan freetä, tai että vaihtoehtotaiteilijat menevät kontakti-impron nimissä lähentelemään toisiaan luvan kanssa. Improvisaatiosta tehdään tällä tavalla jonkinlainen erillinen ja irrallinen osa-alue, eikä se pysy luontaisena osana aivan kaikkea tekemistä, mitä sen mielestäni siis kuuluisi olla.
Voi olla, että nimitys "improvisaatio" on hieman harhaanjohtava, mutta joka tapauksessa se on ainakin minun tekemisessäni aina läsnä, ja se tarkoittaa kaikkea sitä, mitä saan siinä hetkessä ja vallitsevissa olosuhteissa itse valita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti