Pietarström

Käppäilin tuolla Pietarin kaduilla muutamana iltana, ja kun en kaikesta päätellen ihan istu habituksineni venäläiseen mieskuvaan, niin sain osakseni välillä aikamoista kohtelua. Toki olisin voinut vähän miettiä, että kannattaako lähteä keikan jälkeen kajalit silmissä ulos, mutta joka tapauksessa sellaiset väitteet kuten "Pietari on eurooppalaisempi ja vapaampi kuin Helsinki" on kokemukseni mukaan aivan täyttä hevosen paskaa. Pietari on yhtä vapaamielinen kuin Kajaanin Kauppakatu 12-vuotiaita typyköitä iskevien sotilaspojujen iltavapaiden aikaan.

Noh, samapa se sinänsä, mutta mielenkiintoista tässä tilanteessa on se, että kun nuorten klanipäiden joukosta eräs nuorimies tönäisi minua jalkakäytävällä, niin meinasin saada silmittömän raivokohtauksen ja potkaista polvilumpion sivusta linttuun. Hienoa toki, etten tehnyt yhtään mitään, sillä olisin tällä hetkellä kilon paloina Nevan pohjassa.

Olen tuumiskellut, että mistä tuo reaktio johtui. Minä en ole yläasteen jälkeen jaksanut juuri provosoitua tuommoisesta mies-kukkoilusta, sillä se on mielestäni lähinnä hassua. Myöskään fyysinen väkivalta ei ole tuntunut enää peruskoulun ahkeran tappeluajan jälkeen houkuttelevalta tavalta ratkaista asioita.

Tunne oli varmaankin pääosin henkilökohtainen. Että tuntuu ikävältä olla halveksittu. Ja tottakai, kyllähän minä pidän tuollaisia jätkiä aivan totaalisen idiootteina, enkä koe heitä kohtaan minkäänlaista sympatiaa. Varmaan siinä on myös kyse syrjinnästä myös isommassa kuvassa. Ulkonäkööni perustuva kohtelu koski myös esimerkiksi joitakin tarjoilijoita ravintoloissa, joten koin, että yleinen ilmapiiri oli todella homogeenisyyteen painostava. Ja sellaisen tunnistaminen tuntuu todella ikävältä. Siinä on myös jotain samankaltaisuutta siihen tunteeseen mitä tunnen Kainuuta kohtaan; vaikka paikkana sitä rakastankin, niin vihaan ilmapiiriä ja sen ylläpitäjiä usein täydestä sydämestäni ja varauksetta.

Varmaan tuossa oli kyse jostain tunnetakaumasta nuoruusvuosilta. Tilannehan olikin hyvin samankaltainen kuin joskus nuorempana Kajaanissa, kun pukeutui aina ihan mihin sattuu. Helsingissä ihmiset ei juurikaan tunnu välittävän ulkonäköseikoista, ja toisaalta sitä mielellään yrittääkin usein näyttää mahdollisimman näkymättömältä, mutta en muista kokeneeni mitään ulkonäköön perustuvaa halveksintaa. Paitsi joskus jossain Mellunmäen metroasemalla.

Jotenkin sitä kai tuli vanhasta tunnemuistista 15-vuotiaan Tolosen reaktio. Nyky-Tolonen meni moisesta piikistä niin lukkoon, että koko ilta piti murjottaa ja olla puhumatta kenellekään, kun tuntui niin kummalliselta. Mutta pysyipähän nyrkit tupessa.