Syksy etsii mua

Muistaakseni ensimmäistä kertaa elämässäni huomasin kokevani syksyn ja talven tulon ikävänä asiana.

Se on kenties jotain sellaista, että kaikissa muissakin asioissa olen aika ääripäiden välillä seilaavaa sorttia, niin vuodenaikojen myötä tulevat kaikenlaiset muutokset on aina tuntuneet jollain tavalla kovin mukavilta, vaikka huonona kenkien ostelijana olen etelän talvet kulkenutkin sukat märkinä.

Vuodenajat tekee elämään dynamiikkaa, ja minä koen niin, että kesä on huomattavasti vauhdikkaampaa aikaa kuin talvi. Vaikka usein kesällä on kenties tullut lomailtua ja talvisin tehtyä paljon, niin pohjimmaisena luonteena talvessa on minusta kuitenkin semmoinen tunne, minkä koin ehkä 6-vuotiaana katsoessani huoneeni ikkunasta tammikuisena iltapäivänä. Täydellinen pysähtyneisyyden tunne. Kesä puolestaan on tekemisen aikaa, liekö siksi, että lapsena silloin yleensä reissailtiin, ja nyttemmin tuntuu enimmät työhommat painottuvan kesäajoille.

Ja syksy taas on aina ollut muutoksia ja rajuja tunteiden ailahtelua. Ihan mukavaa sekin, ja jälkeenpäin katseltuna ailahtelupaikat on merkittäviä käännekohtia.

Nyt tässä on tullut elettyä henkistä kesää ihan viime päiviin asti, mutta kun ilmat alkaa viiletä, niin tulee takaraivoon semmoinen luonnon sanelema muutos. Että nyt pitäisi mielialan muuttua syksyksi.

Ei vaan tippaakaan huvita. Nyt pitäisi vaan kesämoodin jatkua. Ilmat voisi periaatteessa viiletä ja mukavaltahan tuo syksy näyttää. Vaihtelun vuoksi on myös ihan mukava pukeutua välillä, mutta joku tässä nyt tökkii. Syksy etsii mua, eikä oo paikkaa, mihin mennä pakoon.

Muuten, 18-vuotta sitten tänä päivänä tehtiin Ristijärvellä pihalla lumiukkoja.