Olinpa tuossa eräässä kajaanilaisessa anniskeluravintolassa.
Siellä oli sellainen rahalla toimiva pelikone, jossa oli tarkoitus lyödä sellaista pientä nyrkkeilysäkkiä mahdollisimman kovasti. Taululle sitten ilmestyi joku lukema lyönnin kovuuden mukaan.
Satuin istumaan aivan sen automaatin vierestä, joten pääsin lähietäisyydeltä seuraamaan koneen käyttäjien toimintaa.
Toki nyt on syytä korostaa, että minähän olen hippi, enkä ole ollut lyömiskulttuurin ystävä ja ymmärtäjä enää sen jälkeen, kun poistuin keväällä 2003 Ristijärven peruskoulusta.
Enkä toki voi sikäli paheksua, että onhan se toisaalta hienoa, että ukot purkavat energiansa koneeseen, eivätkä esimerkiksi vieressä istuvaan hippiin, jolla on päällä tyttöystävänsä vaatteet.
Mutta kaiken tämän huonosti piilotetun paheksunnan jälkeen päästään itse asiaan, eli siihen, että keksin touhua katsoessani oivallisen idean, jonka myötä tulen todennäköisesti rikkaaksi.
Nimittäin: Runkkupelikone. Esimerkiksi kahden euron hinnalla muutama mies saisi runkata koneen edessä ja taululle ilmestyisi tiukkana numerofaktana totuus siitä kuka on paras mies.
Turpiinvetokoneessa oli nimittäin selvästi sellaisia ongelmia, että välillä saattoi tulla joku hintelämpikin kaveri, joka vain sattui hallitsemaan tekniikan paremmin, ja onnistui sen vuoksi saamaan paremman tuloksen.
Mutta runkkupelikone jättäisi kaikenlaiset turhanpäiväiset taistelevien metsojen esileikkikisailut huomiotta ja keskittyisi suoraan itse asiaan. Sillä kenttätutkimusteni myötä voin tehdä valistuneen arvauksen, että kerholle mennään, jotta sais toosaa. Ja mikäpä siis olisi siis hienompaa, kuin saada 967/1000 pojoa runkkupelikoneesta. Sitä tulosta kelpaisi esitellä sutturoille, ja sanotaanko, että kyllä maar lohkeis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti