Ajan henki

Ensi viikon perjantaina saa ensi-iltansa Kajaanin Harrastajateatterin näytelmä Radix, johon olen säveltänyt musiikin.

Yksi näytelmässä kuultavista kappaleista on nimeltään Ajan henki, ja ajattelin kirjoittaa siitä ennen kuin olen kuullut minkäänlaista katsojapalautetta, sillä kyseessä on teemaltaan sikäli problemaattinen kappale, että tekstiä saattaa jopa joutua jollekin taholle puolustelemaan, ja puolustustilanteessa siihen on vaikeampi suhtautua analyyttisesti.

Tekstiä on muokattu työryhmän kesken alkuperäisestä tekstiversiostani, mutta pahimmat kirjoittamani törkeydet ovat säilyneet entisellään.

Kappale käsittelee muun muassa sitä, että melkeimpä aatteelle kuin aatteelle on luonteenomaista maalata vihollinen hyvin selkein värein esille, eikä niinkään keskittyä ongelmien varsinaiseen ratkaisuun. Esimerkiksi itse koen olevani hyvin kärkäs kritisoimaan vaikkapa perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikkaa, mutta suoranaisia ehdotuksia maahanmuuton ongelmakohtien ratkaisuksi minulla on hyvin vähän.

Kappaleessa käsitellään asiaa myös hyvin selkeästi ns. muiden ja meidän näkökulmista; ensimmäinen säkeistö on hyvinkin kärjistetyn rasistissävytteinen, ja toinen säkeistö puolestaan kärjistää punavihreän hipin ajatusmaailmaa, joka usein on vähintäänkin yhtä ylenkatsova kuin vastakkaisen puolen, ja ennen kaikkea äärimmäisen tietoinen omasta paremmuudestaan.

Molemmille leireille on hyvin tyypillistä, että vallankumousta yritetään nettifoorumeilla tai kapakan nurkissa tai missä hyvänsä turvallisessa poterossa, jossa on helppo olla mielipiteissään ainoastaan äärimmäinen ja kärkevä. Samanmielisessä porukassa viedään yhteistä ajatusmallia yhä pidemmälle, ja lopulta ollaankin kiinni enää silkassa vastustamisessa ja muiden syyttämisessä. En loppujen lopuksi koe kauhean suurta eroa "se on neekerin vika" -ajattelussa siihen, että takkutukat istuu kuppilan nurkassa jupisemassa kapakan nurkassa systeemistä ja riistäjistä ja kapitalismista ja vaatimassa perustuloa, jotta olisi ilman omakohtaista ponnistelua varaa ostaa kaljaa ja pilveä enemmän kuin nykyisellään.

Tottakai suoranainen väkivalta ja siihen yllyttäminen on täysin asia erikseen, mutta tarkoitankin ihmisten tapaa sysätä omat ongelmat jonkun toisen ryhmän syyksi, ja siinä on asia, jonka suhteen olisi itsetutkiskelun paikka kenties jokaisella.

Katkelma ensimmäisestä säkeistöstä:

"Meikä maalaa Muhammetin huulipunalla
ja meikä maalaa neekerin menkkaverellä."

Katkelma toisesta säkeistöstä:

"Meikä raiskaa Halla-Ahon korkokengällä
ja ääni Jani Toivolalle äänestyksissä."

Olisi asia erikseen tuumia, että onko tuollaisten asioiden sanominen julkisesti oikein vaiko ei, sillä nuo rivit jos jotkut ovat juurikin sitä kamalaa ja kauhistuttavaa vihapuhetta, mutta en oikeastaan koe millään tavalla kiinnostavalta keskustella siitä, mistä taiteessa saa puhua ja mistä ei. Taiteen sensurointi on hieman huvittava ajatus.

Koen kappaleen sopivan kontekstiinsa oivallisesti, mutta minulla ei ole täysin ongelmaton suhtautuminen tuollaiseen provokaatioon. Nimittäin vaikka asia on teoreettisesti hyvinkin selkeä, niin oletan, että moni kuulijoista ei ajattele lainkaan mistä kappaleessa pohjimmiltaan on kyse, vaan keskittyy yksittäisiin lauseisiin kontekstista irrotettuna. Näin ollen oletan, että monenkaan kohdalla ei synny itsetutkiskelua muiden mustamaalauksesta, vaan ainoastaan provosoitumista tai välinpitämättömyyttä tai sellaista, että kappale koetaan tiettyyn ikään kuuluvana naivina ja hassuna kapinointina.

Huomattavasti pidemmälle viety, mutta tietyllä tapaa samankaltainen esimerkki on Teemu Mäen kissantappovideo, josta juuri kukaan ei tunnu tietävän mitään muuta kuin sen kissahomman, eikä videon esille tuomat ongelmat saaneet lainkaan lisähuomiota. Että jos haluaa ajatella niin, että taiteen tärkein merkitys olisi ratkaista ongelmia, niin provokaatio ei ole ehkä kovinkaan hedelmällinen tie nimenomaan siksi, että itse teema jää toteutuksen varjoon.

Mutta onneksi tässä tapauksessa on kyseessä vain yksi kappale esityksen sisällä, ja sen aiheuttamat reaktiot ovat vain osa kokonaisuutta, ja sen vuoksi kappale on näytelmälle arvokas ihan vaikka pelkkänä provokaationakin.

Ans kattoo ny.