Jos joskus vaikkapa abivuonna oli viikonloppuna illan yksikseen kotona, niin se oli helppo perustella itselleen siten, että tämä ilta olkoon siis pyhitetty opiskelulle. Ei sillä, että olisin opiskellut, mutta noin niinkuin teoriassa vasten tahtoaan yksin kulutettu ilta sai näennäisen merkityksen esimerkiksi opiskelun kautta.
Mutta nyt kun on tällainen ihka oikea aikuinen, niin tuntuu tosi hassulta olla viikonloppuisin yksin kotona. Olen nykyään melko usein perjantaisin tai lauantaisin kotona, koska en oikein keksi mitä voisi tehdä, vaikka sinänsä olisikin ihan mukava johonkin mennä. Ja vaikken ole asiasta mitenkään allapäin, niin jos tilannetta tarkastelee objektiivisesti, niin tulee jotenkin surkea ja säälittävä olo. Tiedättekös, sellainen, että eikös sitä nyt helkkari nuorella ihmisellä pitäisi viikonloppuisin olla sutinaa ja hippoja vaikka kuinka.
Hassua on se, että nyt, kun ei ole mitään syytä olla kotona, niin se on jotenkin huonompaa olemista kuin silloin, kun pystyi perustelemaan itselleen aivan samankaltaisen tyhjäntoimituksen vaikkapa opiskeluihin vedoten.
Tänään en kylläkään ollut kotona, joten siis puhun vaan ihan hypoteettisesti. Niinkuin aina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti