Jännä, kun siinä on monien mielestä jotain kummallista, jos pariskunnat haluavat vielä vuosikausien yhdessäolon jälkeenkin miellyttää toisiaan. Perusoletus tuntuu olevan se, että isovanhemmat ei enää suukottele.
Jotenkin sen parisuhteen kaaren pitäisi mennä niin, että muutama vuosi ollaan alkuhuumassa, jolloin se näytetään kaikille ja sitten reissataan yhdessä maailmalla ja ladotaan onnea tulvillaan olevat lomakuvat facebookkiin. Sitten mennään naimisiin ja hankitaan skidi, ja lisää kuvia facebookkiin. Mutta hiljalleen sen jälkeen alkaa olla kummallista, jos pariskunta käy vaikkapa romanttisella illallisella ravintolassa. Ellei kysymys ole sitten vaikka hääpäivästä, koska silloin sellaisen juhlistaminen on kokoomuslaisen perheidyllin mukaan suorastaan velvollisuus. Jotta saa sinne facebookkiin statusta nostattavan statuspäivityksen siitä, kuinka puoliso vei syömään jotakin fantastista.
Jonkun tutkimuksen joskus luin siitä, että joku ihastuksen synnyttämä kiintymystä aiheuttava hormonitoiminta laantuu olisikohan nyt vaikka parissa vuodessa. Varmaan evoluutio on kehittänyt suojamekanismin, jonka avulla turvataan jälkikasvun selviäminen pitämällä vanhemmat toisiinsa kiintyneinä edes vauvavaiheen yli. Oletan siis, ettei ikiajat sitten tehty tarkkaa perhesuunnitelmaa ja mietitty lasten hankkimista vuosikausia, vaan on niin sanotusti käyty suoraan asiaan.
Ihminen ei ilmeisesti luonnostaan ole mikään yksiavioinen olento, mutta meidän yhteiskunnassamme on uskonnon myötä ajettu ainoastaan yksi oikea parisuhdemalli, johon kuuluu olennaisena osana "kunnes kuolema meidät erottaa". Kenties sen vuoksi ihmisillä on valtava tarve vaan löytää "se oikea" ja sassiin, ja koska eroaminen on vielä nykyäänkin merkki epäonnistumisesta ja heikkoudesta, niin mielummin sitten kituutetaan täysin hohdottomassa avioliitossa vääräksi osottautuneen henkilön kanssa kuin pyritään löytämään onnellinen parisuhde. Ehkäpä on niin, että ylipäätään suuri osa ihmisistä on parisuhteessa aivan väärän ihmisen kanssa, tai sitten heidän ei kuuluisikaan harrastaa pitkiä suhteita. Ja heidän kokemuksensa pidemmistä parisuhteista on se, että lumouksen on pakko kadota jossain vaiheessa täysin veks, minkä vuoksi sitten on erikseen mainitsemisen arvoinen juttu, jos jonkun vanhemmat vielä yli viisikymppisinä kulkevat käsi kädessä.
Sitäpä vois parisuhteessa elävät tai sellaisesta haaveilevat mielissänsä kelailla, että mikä se on se meininki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti