Minulla on kirjahyllyssä rivi elämäkertoja, joista suurin osa käsittelee jotakuta historian hirmumiestä.
Maon elämäkerran kirjoittaja Jung Chang kirjoittaa esipuheessa sukunsa kokemista järkyttävistä vääryyksistä, ja Che Guevaran elämäkerran kirjoittanut Jon Lee Anderson kertoo tyttärensä ensimmäisen sanan olleen "Che".
Ei liene yllätys, että luettuani taannoin kyseiset kirjat olen saanut Maosta käsityksen maailmanhistorian julmimpana ja idioottimaisimpana ihmisenä ja Chestä typerästäkin idealismistaan huolimatta jonkinlaisen vapauden symbolin kuvan. Kumpikaan kuva ei välttämättä ole väärä, mutta aivan varmasti käsitykseeni on vaikuttanut kummankin kirjailijan henkilökohtainen suhtautuminen aiheeseen.
Siispä tässä mietin, että onko tietokirjallisuudessa hyväksyttävää kirjoittaa asioista, jotka ovat itselle tärkeitä. Taiteessahan se lienee jopa ensisijainen kriteeri.
Maon elämäkerran kirjoittaja Jung Chang kirjoittaa esipuheessa sukunsa kokemista järkyttävistä vääryyksistä, ja Che Guevaran elämäkerran kirjoittanut Jon Lee Anderson kertoo tyttärensä ensimmäisen sanan olleen "Che".
Ei liene yllätys, että luettuani taannoin kyseiset kirjat olen saanut Maosta käsityksen maailmanhistorian julmimpana ja idioottimaisimpana ihmisenä ja Chestä typerästäkin idealismistaan huolimatta jonkinlaisen vapauden symbolin kuvan. Kumpikaan kuva ei välttämättä ole väärä, mutta aivan varmasti käsitykseeni on vaikuttanut kummankin kirjailijan henkilökohtainen suhtautuminen aiheeseen.
Siispä tässä mietin, että onko tietokirjallisuudessa hyväksyttävää kirjoittaa asioista, jotka ovat itselle tärkeitä. Taiteessahan se lienee jopa ensisijainen kriteeri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti