Minä se sitten pidän aivan tavattomasti vuodenajoista.
Odotan aina innolla ensilunta ja ensimmäistä ruohonleikkuria. Kesän ensimmäiset ukkoset on myös pieni juhlan paikka, ja kroonisena palelijanakin haluaisin joka talvi kokea yli kolmenkymmenen asteen pakkaset. Ensimmäiset silmut puissa tai ruskan värjäämät puut, ai että.
Kaupungissa (ja vähän etelässä ylipäätään) jää osa vuodenaikojen hienouksista monesti huomaamatta. Yksi vaikuttavimmista hetkistä on sellainen pysähtynyt pilvinen päivä joskus marraskuussa ennen ensilumia. Kaupungissa talot tekevät niin ison osan maisemasta, että lehdettömiä puita ei kauheasti välttämättä noteeraa, mutta vaikkapa Ristijärvellä sellainen näkymä on totaalisen alaston ja koruton.
En vähääkään pidä kylmästä tai kosteasta. Palelen lähes aina, ja jos aamulla tulee bussipysäkillä vilu, niin se ei välttämättä lähde koko päivänä pois, ellei pääse saunaan tai urheilemaan itsensä lämpimäksi. Mutta jotakin hirveän viehättävää pakkasessa, sateessa, tuulessa ja myrskyissä on. Ehkä olen romantikko kaikenlaisen dynamiikan suhteen, ja ensimmäinen hellepäivä ei tuntuisi missään, ellen olisi palellut sitä ennen kuukausikaupalla.
En ole koskaan haaveillut ulkomailla asumisesta, oikeastaan päinvastoin. Vaikka reissaamisesta pidänkin, niin matkoilla ollessa alan viimeistään viikon jälkeen kaivata jo kotiin. En oikeastaan ole varma mistä se johtuu, mutta ainakin osasyy on se, etten ole ikinä osannut täysin rentoutua ulkomailla. Kaikki on siellä niin kummallista, ja ruokakaupassa käyminenkin vaatii skarppaamista, jos haluaa löytää haluamansa asiat. Ja se ottaa pidemmän päälle voimille.
Mutta jos ajattelisi ihan ulkomaille muuttamista tai oikein pitkiä reissuja, niin ehkä suurin estävä syy olisi juuri Suomen vuodenajat. En minä halua lähteä talvea pakoon lämpimään, vaan mielummin vapisen topattuna täällä, jotta näen sen jumalaisen kaaren talvipäivän seisauksen ja kesäpäivän seisauksen välillä kokonaan.
Odotan aina innolla ensilunta ja ensimmäistä ruohonleikkuria. Kesän ensimmäiset ukkoset on myös pieni juhlan paikka, ja kroonisena palelijanakin haluaisin joka talvi kokea yli kolmenkymmenen asteen pakkaset. Ensimmäiset silmut puissa tai ruskan värjäämät puut, ai että.
Kaupungissa (ja vähän etelässä ylipäätään) jää osa vuodenaikojen hienouksista monesti huomaamatta. Yksi vaikuttavimmista hetkistä on sellainen pysähtynyt pilvinen päivä joskus marraskuussa ennen ensilumia. Kaupungissa talot tekevät niin ison osan maisemasta, että lehdettömiä puita ei kauheasti välttämättä noteeraa, mutta vaikkapa Ristijärvellä sellainen näkymä on totaalisen alaston ja koruton.
En vähääkään pidä kylmästä tai kosteasta. Palelen lähes aina, ja jos aamulla tulee bussipysäkillä vilu, niin se ei välttämättä lähde koko päivänä pois, ellei pääse saunaan tai urheilemaan itsensä lämpimäksi. Mutta jotakin hirveän viehättävää pakkasessa, sateessa, tuulessa ja myrskyissä on. Ehkä olen romantikko kaikenlaisen dynamiikan suhteen, ja ensimmäinen hellepäivä ei tuntuisi missään, ellen olisi palellut sitä ennen kuukausikaupalla.
En ole koskaan haaveillut ulkomailla asumisesta, oikeastaan päinvastoin. Vaikka reissaamisesta pidänkin, niin matkoilla ollessa alan viimeistään viikon jälkeen kaivata jo kotiin. En oikeastaan ole varma mistä se johtuu, mutta ainakin osasyy on se, etten ole ikinä osannut täysin rentoutua ulkomailla. Kaikki on siellä niin kummallista, ja ruokakaupassa käyminenkin vaatii skarppaamista, jos haluaa löytää haluamansa asiat. Ja se ottaa pidemmän päälle voimille.
Mutta jos ajattelisi ihan ulkomaille muuttamista tai oikein pitkiä reissuja, niin ehkä suurin estävä syy olisi juuri Suomen vuodenajat. En minä halua lähteä talvea pakoon lämpimään, vaan mielummin vapisen topattuna täällä, jotta näen sen jumalaisen kaaren talvipäivän seisauksen ja kesäpäivän seisauksen välillä kokonaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti