Kiire

Kiire on sitä, että ihminen on väärässä paikassa.

Lausahdus löytyi aforismien aarreaitasta ja länsimaisen filosofian merkkiteoksesta eli tämän viikon Urheilulehdestä.

Hauska ajatus. Jos tuota nyt ajattelee konkreettisesti, niin kiiressä on fyysisellä tasolla täysin kysymys tuosta, se syntyy ainoastaan siksi, ettei ihminen ole siellä missä pitäisi.

Ja ylipäätäänkin, olipa syynä sitten epärealistisen suuri työtaakka tai pakkasten takia myöhässä olevat junavuorot, kiire syntyy siitä, että ihminen ei ole siellä missä hänen kuuluisi olla fyysisesti tai tehtäviensä osalta.

Joskus oli aika, jolloin lihavuus oli menestyksen merkki. Nykyään menestyksen merkki on ehkä ennen kaikkea kiire. Ihminen, joka syö kävellessään Picnicin patonkia ja kirjoittaa toisella kädellä sähköpostia on ulkoisesti tarkasteltuna kiireinen. Miksi ihminen söisi tai tekisi töitä kävellessään, ellei olisi kiireinen? Toki kyse voi olla oikean kiireen lisäksi myös imagokiireestä.

Asioiden haaliminen ei rajoitu materiaan, vaan kaikkeen tekemiseen. Pitää tehdä ja nähdä ja kokea. Olipa kyse sitten liikemiehistä tai hipeistä. Tuntuu, että aika on syytä määritellä kalenterimerkinnöiksi, jotta se saa merkityksen. Eipä toki kukaan liene aina ja iankaikkisesti kiireinen, mutta jollain tapaa siihen kiireeseen tunnutaan pyrkivän. Toki täysi kalenteri tarkoittaa luultavasti myös taloudellista toimeentuloa, eli kiire on kyllä kovastikin liitoksissa konkreettisen pääoman hankintaan, mutta jännää on se, että myös kaikenlaisen henkisen pääoman ja minkä tahansa slowdown-kokemuksienkin suhteen ollaan jotenkin kiireisiä. Varataan kalenterista viikonloppu joogaamiseen tai mitä ikinä.

Loma ja rentoutuminenkin kuuluu tehdä suunnitelmallisesti. Päätetään, että ensi helmikuussa minä lähden sitten Etelä-Amerikkaan. Tehdään kalenteriin merkinnät ja hahmotellaan lomankin aikatauluja. Vaikka tarkoitus olisi käyttää viikko yhdessä paikassa makoiluun, niin sekin määritellään tarkoitushakuiseksi lepäilyksi, tietoiseksi vastapainoksi sille arkiselle kiireelle.

Mutta jos makaa kotonaan muutaman viikon tekemättä mitään, niin se ei oikeastaan olekaan sitten ok, koska se on määrittelemättömyytensä vuoksi hukkaan mennyttä aikaa (tosin taiteilijahan ajattelisi tuollaisenkin ajan jonain eksperimenttinä ja jonkun hiton systeemin vastaliikkeenä). Ylipäätään on vähän kummallinen ajatus, että joku viettäisi nykyään parin viikon vapaan kotonaan. Vapaat jotenkin pitäisi viettää Berliinissä tai mökillä.

Ihanneihminen on liikkeessä ja matkalla johonkin. Vaikkei tietäisi määränpäätänsä, niin on ihailtavaa napata reppu selkään ja lähteä tien päälle. Luodaan se kiire. Ja vaikkei jossain maailman ääressä bussin kyydissä istuessa välttämättä koe oloaan kiireiseksi, pikemminkin päinvastoin, niin silti haaveilee olevansa mahdollisimman pian siellä jossakin, tietämättä yhtään missä se sijaitsee. Jossain on aina paremmat bileet, ja siksi on syytä pysyä kiireisenä niin reppureissauksessa kuin työelämässä.

Jos kiire on sitä, että ihminen on väärässä paikassa, niin onko kiireetön ihminen sitten oikeassa paikassa?

Itse koen olevani kiireetön sellaisissa tilanteissa, jossa ei hoksaa ajatella mitä kuuluisi tehdä seuraavaksi. Tällä hetkellä tilanne on vähän niin ja näin. Vietän tässä hidasta aamua kotosalla kaikessa rauhassa, mutta vilkaisen jatkuvasti kelloa, koska parin tunnin päästä täytyy olla toisaalla. Mutta usein kyllä kotona saavuttaa kiireettömyyden, ja toisaalta myös lavalla. Olisikohan kiireettömyys sitten tuollaista ajatuksen levollisuutta sen suhteen, että mitä minun kuuluu tämän jälkeen tai huomenna tehdä.

Luin tuon alun lausahduksen eilen, joten en ole kerennyt tarkkailemaan omaa käytöstäni nyt pitkällä aikavälillä, mutta äkkiseltään tuntuisi, että kiireettömyys liittyy vahvasti siihen, että on jossain tilanteessa tai paikassa, joka tuntuu luontevalta ja helpolta. Sinänsä hassua, että lavalla oleminen kuuluisi sellaisiin, koska tietyissä tapauksissa siellä pyrkii olemaan kaikkea muuta kuin oma itsensä.

Minä kyllä toisaalta myös nautin kiireestä. Täysi kalenteri on ihana asia, ja kiireisinä päivinä tuntee jotenkin olevansa paljon enemmän hengissä kuin muuten, aivot surraa ja uni maittaa. Kyllä tämä loppujen lopuksi minulle tuntuu luontevammalta kuin tuollainen loputon loma, mitä kissojen elämä ulkopuolisen silmiin näyttää. Että kaikessa rauhassa etsitään lämpöpatterin päältä se mukavin mahdollinen köllöttelypaikka ja sitten hiljalleen silmät vaipuu kiinni, kunnes on vaihtelun vuoksi aika etsiä uusi paikka.