Joo

Känniset taidekeskustelut, ah.

Illalla puhuin pitkät tovit erään vanhan tuttavan kanssa taiteen tekemisestä, ja omasta muuttuneesta suhteesta siihen.

Lyhyesti sanottuna tiivistäisin oman suhtautumiseni siten, että aikoinaan halusin, että kaikki kuulijat ja kokijat valaistuisivat ja heidän elämänsä muuttuisi taiteeni vuoksi, ja tekemiseni oli myös ehkä suoremmin agitoivaa ja ajatuksia syöttävää, kun taas nykyään pyrin ennemminkin siihen, että lopputulos kuulostaisi ja/tai näyttäisi ja/tai tuntuisi hyvältä.

Totesin keskustelun lopussa väsyneenä vahingossa, että "Jospa joku joskus jossain vaikuttuu.", ja nyt tässä lipsaustani pohtiessa tuntuu, että ehkäpä tuo juuri on sitä mitä toivon.

Aiemmin ehkä myös teki taidetta hieman enemmän itseään varten. Tai en nyt tiedä onko se vähän väärin sanottu. Taidetta teki, koska halusi muuttaa maailman, ja uskoi, että taiteella se myös muuttuu, mutta sitä synnytti jotenkin henkilökohtaisimmista tarpeista kuin nykyään.

Tein viitisen vuotta sitten levyn, joka on kyllä mielestäni erittäin onnistunut kokonaisuus, ja moni tuntuu pitävän siitä kovastikin. Mutta jos mietin jälkikäteen sitä tekoprosessia, niin kyllähän se aika lailla terapian korviketta on ollut. On iloinen sattuma, että muutkin ovat saaneet siitä levystä jotain, mutta tekstit ovat hyvinkin sisäänpäinkääntyneitä pohdiskeluja, joiden funktio on ollut käsitellä ongelmallisia ja traumaattisia asioita, jotka on aiemmin jättänyt käsittelemättä. Myöskin sävellyksellisesti kyse on hyvin henkilökohtaisista asioista ja niiden purkamisesta ja ratkomisesta.

Kuten sanottu, hienoa, että se on kaikessa epämääräisyydessään auennut monille hyvinkin vaikuttavana kokemuksena, joten ei auta olla kuin onnellinen ja kiitollinen, mutta nyt pohdinkin nimenomaan silloista tekotapaani, joka on lähtenyt ainoastaan henkilökohtaisista tarpeista, omien ongelmien ratkaisusta ja jonkinmoisesta taideagitaatiosta.

Ja vaikka tekemisen lähtökohta on ollut hyvin henkilökohtainen, jopa itsekäskin, niin sitä jotenkin ajatteli ja toivoi, että tämä on nyt niin kovaa tavaraa, että ihmisten taidekäsitys ja suhtautuminen maailmaan ja kaikkeen muuttuu. Että nämä ongelmani ovat nyt niin tärkeitä, että varmasti tuon ratkaisun muidenkin ongelmiin. Ja että tämä käsitykseni hyvästä musiikista on ehdottoman oikea. Sellaista kummallista epäsuoraa lähetystyötä.

Nykyään se menee jotenkin enemmän niin, että pyrkii tekemään asioita, joista ihmiset voisivat nauttia. Ja tietenkin tekemiseen suhtautuu aivan yhtä tosissaan kuin aina ennenkin, mutta sellainen agitointi ja valistus on karissut matkan varrella. Ajattelen, että oikein hieno homma, jos joku saa tekemisestäni jotain iloa tai ajatusvirtaa, mutta tehdessä haaveilen oikeastaan vain siitä, että jospa tästä tulisi mahdollisimman hyvä.

Onkohan tämä nyt vähän suttuisesti ja epämääräisesti ilmaistu ajatus?