Luin Greg Graffinin kirjan Anarkia = Evoluutio. Greg Graffin tunnetaan parhaiten Bad Religionin laulajana, mutta hän on myös evoluutiobiologi, ja kirja oli kokolailla kiinnostava. Siinä liikutaan kiinnostavasti ristiin tieteen ja taiteen maailmassa.
Siinä oli yksi erityisen kiinnostava juttu, joka meni jotakuinkin niin, että 2000-luvun alkupuolella oli tehty joku tutkimus, jonka mukaan muutama vuosituhat eteenpäin kaikki maailman ihmiset ovat minulle sukua, mikäli saan jälkikasvua. Tämä ei tietenkään koske eristyksissä eläviä heimoja, mutta muualla maailmassa, jossa ihmiset liikkuvat ja risteytyvät, näin tapahtuu. Ihmisten jälkikasvut risteytyvät niin voimakkaasti, että muutaman vuosituhannen päästä kantaisä on sukua kaikille maailman ihmisille. Jälkeläisten määrä kasvaa eksponentiaalisesti, minkä vuoksi jokaisen ihmisen jälkeläisten määrä on usean sukupolven jälkeen valtava, ja sukulaisuussuhteet kasvavat valtaviksi, mikäli ei seurata pelkkää isälinjaa. Minkä vuoksi tässä ei ole oikeastaan kysymys olettamuksesta, vaan matemaattisesta faktasta, joka vaatii toteutuakseen vain sen, että ihminen saa jälkikasvua, ja jossain vaiheessa joku muuttaa paikasta toiseen.
Saman teorian mukaan tutkijat olettivat, että muutama tuhat vuotta ennen meitä eläneet ihmiset ovat sukua meille kaikille. Julius Caesar tai Kongfutse. Tai Jeesus ja Magdalan Maria, mikäli he saivat lapsia, kuten Dan Brown väittää.
Melko kiinnostavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti